Metsän huomassa

Ennen omilleni muuttamista, asuin koko elämäni aina samassa talossa asuinalueella, jonka vieressä kasvoi metsä. Eräässä kohdassa metsän laitamilla maa kohosi hieman. Kun minä ja naapurissa asuva paras ystäväni olimme pieniä, kutsuimme tuota kohtaa kukkulaksi, sillä sitä se meille silloin korkeutensa puolesta oli.

Kukkulan huipulla kasvoi yki kuusi, joka erottui ympäröivistä puista. Se oli jämäkämpi, vankempi, vanhempi. Minun lempipuuni. Vierailin sen luona usein yksin, milloin kaivatessani hetken irrottautumista arjen otteesta, milloin muuten vaan. Siinä saatoin vain seistä rauhassa, hengittää metsän raikasta ilmaa ja katsella, kun autot silloin tällöin ajoivat ohi viereisellä tiellä. Kun lähdin, olo oli virkeämpi, seesteisempi ja ajatukset järjestyksessä.

 Muutama vuosi sitten osaa metsästä harvennettiin. Lempipuuni kaadettiin. Vuosi sitten äitini soitti minulle, ja kertoi suruissaan, että nyt koko metsän laidan alue on vedetty matalaksi. Niks naks. Noin vaan. Tuntuu kohtuuttomalta, että metsän läheisyydessä tai sen vaikutuspiirissä asuville laki ei suo minkäänlaista suojaa - heillä ei ole mitään sanavaltaa siihen, mitä heidän asuinympäristössään tapahtuu, vaikka juuri heidän elämäänsä se vaikuttaakin. Valta ja päätös muuttaa maisemaa esim. kaatamalla metsää ovat kuitenkin metsänomistajalla.

Metsä on virkistyspaikka. Siellä voi ulkoiluttaa koiria, käydä kävelyllä, rentoutua, hiihtää, juosta... Leikkiä. Olla. Ilma siellä on puhtaampaa. Se piristää maisemaa. Metsässä vallitsevalla vihreällä värillä ja kasveilla on tutkitusti positiivinen vaikutus ihmisen psyykeeseen. Miksi metsän maisema-arvoa ei tunnusteta laissa?

Surettaa.