Järki & tunteet

Unelmien toteuttamisesta.
Olen usein seurannut järkyttävän kateellisena vierestä, kun tutut matkustelevat ja kertovat sitten hienoja ja uskomattomia tarinoita matkoiltaan, tai luen ihmisistä jotka kuuluttavat lehdissä tai blogeissa unelmien toteuttamista. Kummatkin ovat hienoja asioita, miksi siis vastaan niihin kateudella enkä ihailulla?

No koska. Minä olen järkevä ihminen. Ajattelen pitkää aikaväliä. Hanki koulutus, jonka avulla saat töitä ja parempaa palkkaa. Käytä varoja harkiten ja niukasti - säästä.

Ja lisäksi. Harkitsevuuteni on tehnyt minusta pelokkaan. Olen voinut suunnitella, mutta en ole tehnyt pitkiin aikoihin isoja radikaaleja päätöksiä ja oikeasti toteuttanut niitä.

Edellisessä postauksessa kuvaamani herääminen sai minut todella ajattelemaan. Eikö elämän tarkoituksena ole juuri se - eläminen?

Esimerkiksi opiskelu ja tuleva työelämä. Minulla on jo yksi järkevä tutkinto, enkä voisi siis seuraavaksi opiskella jotakin, johon minulla on intohimoa? Vai sittenkin jotakin, joka johtaa parempaan palkkaan, mutta jota lähinnä siedän? Tätä aihetta pohditaan myös the Guardianin Univeristy Guide -sivuilla, joita suosittelen ulkomaille opiskelemaan lähtemistä harkitsevia vilkaisemaan. Sivuilta löytyy joka vuotisen yliopistojen ranking-listauksen lisäksi paljon tulevia opiskelijoita askarruttavia kysymyksiä.

Kaikkein tärkeimpänä syynä jahkailun lopettamiseen pidän aikaa, ja sitä että se kuluu. We will never be as young as we are now. Huomaan, että vaikka pelkään riskien ottamista ja radikaaleja päätöksiä, vielä enemmän pelkään, että jos nyt jään, huomaan pian että aika onkin vain mennyt johonkin, että olen yhtäkkiä paljon vanhempi, että en koskaan lähtenyt, että jämähdinkin tänne, ja että annoin tilaisuuden vain mennä ja että se on todella todella mennyt.

Todellakin, nyt on minulle juuri se hetki, jolloin täytyy vain lähteä ja jättää suunnittelut sikseen. Hetki kuunnella sydäntäni ja tunteitani eikä vain nalkuttavaa järjen ääntä (vaikka toki sekin kannattaa ottaa reissuun mukaan!).

Ehkä Pinterestin motivaatiolauseiden selaaminen yömyöhään ei olekaan niin huono ajatus ;)

Paikka, jota kutsua kodiksi

En ole pitkään aikaan matkustellut. Kävin lukion aikana vaihdossa Irlannissa, ja sen jälkeen matkani keskittyivät hyvin pitkälti vierailuihin Saksassa, jossa minulla on paljon ystäviä.

Jostakin syystä tänä keväänä mielessäni alkoi kehittyä halu päästä Britteihin ja Irlantiin, ja se voimistui päivä päivältä. Tietysti halusin matkakaverin, koska lomareissut eivät ainakaan ajatuksen tasolla tunnu miltään, jollei ole matkassa joku, jonka kanssa sen saa jakaa. Soitin asiasta parhaalle ystävälleni ja pian olinkin jo varannut meille lentoliput sekä paikat Ed Sheeranin konserttiin! 

Kaikki meni kuin unelma. Sitten koitti vähintäänkin masentava paluu Suomeen.

Olin ennen matkaa ollut työttömänä reilun kuukauden. Olin toki jo ennen töiden loppumista ennustellut, että pieni rutiineihin sidottu pääni hajoaisi ilman päivärytmiä melko piankin. Oikeassa olin. En siis aikonut seistä tumput suorina, vaan laadin monta erilaista tulevaisuuden suunnitelmaa. Harkitsin maisterintutkontoa ja töitä, Suomea ja ulkomaita. Pohdin pääaineen vaihtamista. Alan vaihtamista. Asunnon vaihtamista. Mitä tahansa, joka antaisi elämälleni jonkin suunnan, jota kohti pyrkiä.

En kaiken tämän suunnittelun lomassa huomannut hiipien vahvistunutta tunnetta (tai enemmänkin tunteen puuttumista), jota kuitenkaan en voinut lomalta palattuani mitenkään jättää huomaamatta. Vaikka kuinka vaihdan sijaintia eloisan sekaisesta kimppakämppäni ja vaikka vanhempieni talon välillä, en ikinä tunne olevani perillä - kotona. Tunnen olevani välietapilla, ja että pian pitää taas lähteä. Johonkin. 

It's not a homeless life for me

Just I'm homeless than I'd like to be

- Homeless, Ed Sheeran

Sen lisäksi, että olin nyt paikantanut tuon kiusaavan tunteen, olin myös löytänyt ratkaisun. Irlanti tuntuu jälleen kodilta, ja aivan eri tavalla kuin ennen. Nyt minulla on suunta ja jotain jonka aion toteuttaa.

Minä palaan Irlantiin.